Mitä enemmän suunnittelee, sen paremmin onnistuu. Takanani alkaa olla sen verran kokemusta tältä alalta, että voin lähteä maastoon melko pienellä etukäteispohdinnalla varsinkin jos olen matkassa yksin. Silloinkin aikarajan puitteissa suunnittelen mukaan otettavan muonan tarkkaan ja teen luettelon kaikesta mukaan otettavasta. Sitä luetteloa seuraten ja yliviivaten rinkan pakkaan.
Tilanne mutkistuu heti jos mukaan tulee muita. Harvoin teen päätöksiä liikkeelle lähdöstä noin vain. Joskus kuitenkin niinkin olen tehnyt. Kerran juhannusviikolla päätimme vaimoni kanssa lähteä juhannussaunaan Luirojärvelle. Päivällä ostettiin tarvittava muona, aatonaattoiltana oltiin Luirojokivarressa ja juhannusaattona sauna pantiin kuumaksi Luirolla kuten oli suunniteltu.
Useimmiten pohdiskelen tulevia vaelluksia pitkin vuotta ja lueskelen karttaa ikään kuin hyvää kirjaa. Samaan tapaan oli tehnyt yksinvaelluksella ollut vanhempi mies, jonka porukkani kanssa tapasin Rautuojan varressa vuonna 1963.
Asianomainen kertoi valmistelleensa vaellustaan koko edellisen syksyn ja talven sekä silloin neuloneensa mm takanaan näkyvän laavunsa käsin, siis silmäneulaa käyttäen. Kun pitkään harkitsee, niin useimmiten kaikki tulee otettua huomioon. Tarkka suunnittelu on mielestäni myös hauskaa.
Aloittaa voi kahdesta kehyksestä valiten. Jos aika on rajallinen, niin se määrää maastossa kiinnostuksen kohteet. Jos aika ei ole määräävä tekijä, niin sitten voi huoletta miettiä kiinnostavia kohteita ja suunnitella reittiä ja suhteuttaa sitten siihen aikakehystä.
Kun vaellukseen käytettävä aika on saatu määriteltyä, alkaa ensimmäiseksi mukaan otettavan muonan suunnittelu. Lasken tarkkaan mitä nautin aamiaiseksi, välipaloiksi, pääaterioilla jne. Viikon vaellukselle otan yhden ylimääräisen päivän muonan ja kahdelle viikolle kahden. Mikäli on pitemmästä vaelluksesta kyse, teen reitille risteyskohtia, jonne jätän osan muonasta. Saatan myös joskus tehdä tulevaa vuotta varten maastoon joitakin varastoja jos kantamus sen sallii. Hyvin ne ovat säilyneet. Vain kerran Siulalta hävisi joku säilykepurkki, kun tein kätkön vähän huolimattomasti.
Itse tiedän kykyni kantaa ja keskimääräisen etenemisvauhtini maastossa, joten osaan tehdä paikkansa pitävän suunnitelman joka pitää käytettävissä olevan ajan kanssa. Jos mukana on fyysiseltä kyvyltään "tuntemattomia" retkikumppaneita, niin kovin vaativia päivämatkasuunnitelmia ei kannata laatia. Kyky edetä selviää vasta ensimmäisten päivien aikana. Sen vuoksi ehdottomia etappitavoitteita ei pidä asettaa. Sama koskee tietenkin myös ensikertalaisia tai vähän vaeltaneitakin. Resurssit eivät alussa voi kovin hyvin olla selvillä.
Vaikka reittisuunnitelmankin teen tarkkaan etukäteen, niin voin siitä poiketa paikan päällä jos niin haluan. Silloin muutoksen on kuitenkin sovittava aikakehykseen, sillä muonan riittävyydestä siinä on kysymys. Kansallispuiston alueella en oikeastaan ole suunnistamisessa pitkään aikaan karttaa tarvinnut, mutta se on hyväksi miettiessä paikan päällä erilaisia kulkuvaihtoehtoja kuten tässä aviosiippani tekee rajavyöhykkeen tuntumassa Iso-ojan latvoilla.
Mikäli on tullut hankittua uusia jalkineita, ne on riittävän pitkän ajan kuluessa ajettava "sisään". Sain kerran 70-luvulla lahjaksi merkkilenkkarit, joita en ennättänyt lainkaan kokeilla ennen vaellusta. Sen ensimmäisen ja ainoan kerran oli jalassani kengät, joissa sain jalkapohjiinkin rakkoja.
Ulkoiluvaatteet ovat kehittyneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana huikeasti. Niistä on helppo tehdä vuodenaikaan sopivat valinnat. On vain syytä muistaa, että varaa riittävästi lämmintä sillä pohjoisen säät saattavat tuottaa hyytävän räntäsateen vaikkapa heinäkuulla.
Kantoväline on tärkeä asia. Itselläni on aina ollut omatekoinen metallirunkoinen rinkka. Menossa on vasta järjestyksessä toinen kehitelmä. Tosin olen molempia hieman matkan varrella muutellut kulloisenkin tarpeen mukaan. Hiljakkoin ilahduin nähdessäni eräässä liikkeessä asiallisen tuntuisen rinkan. Siinäkin oli metallirunko ja kekseliäitä säätömahdollisuuksia. Sen koko vain oli pieni, vetoisuudeltaan 70 litrainen. Oli siinä paha ongelmakin. Tyhjäpaino oli 4,4 kg. Nykyisin kantovälineitä on kaupallisessa tarjonnassa kymmenittäin. Suurin osa niistä on mielestäni melko kehnoja. Kantovälineen ei tarvitse olla lainkaan monimutkainen. Runko voi olla suoraviivainen kuten ensimmäisessä vähän "modifioidussa" rinkassani.
Rinkan rungon alaosa on 10 mm rautaputkea. Yläosa taas on lasikuitusauvan pätkistä ja "välipuu" ylhäällä bambua. Rakennetta pitää kasassa ristikkäin kiristetty nailonlanka. Kaksiosaisessa pussissa on sekä ulkopuoliset että sisäpuoliset taskut sivuilla sekä ylemmän pussin leveydellä ulkopuolinen iso tasku. Kangas on kevyttä ja lujaa puuvillakangasta, joka ei pidä kylläkään vettä, mutta siitä huolehtii muovinen suoja, jonka reunaan on neulottu kurenauha, joka pitää sen varusteiden päällä. Viilekkeet ovat kiväärin kantohihnat, joihin on pujotettu umpisolumuovista leikatut "levikkeet".
Toisen rinkkani runko on haponkestävää terästä, jossa on saman tyyppinen pussiosa, jonka saa rungosta irti. Runkoa olen hieman taivutellut saadakseni sen paremmin selkään sopimaan. Kuvassa se on pullollaan pitkän vaelluksen alkutaipaleella Vintilänojan varrella. Kuvan näkymästä olen runkoa kylläkin hieman madaltanut.
Lantiovyö on nykyisessä rinkassa, mutta en käytä sitä. Se toimii vain ristiselän pehmikkeenä. Samaa ajoi edellisessä rinkassani eräänlaisiin korvakkeisiin kiinnitetty 12 cm levyinen kiristettävä vyö, joka työnsi rinkan alaosaa hieman etäämmälle lantionseudulta ja painoi samalla rungon väliin pingotettua ja kiristettävää kantokangasta selkää ja hartioita vasten.
Yöpymisvälineitä on kaupallisessa tarjonnassa myös pilvin pimein. Olisi telttaa, laavua ja louetta. Kesäaikaan teltta on paras sääskien ja muitten ötököitten vuoksi. Saatavilla olevissa teltoissa on yleensä se vika, että ne eivät tuuleta hengitysilmaa riittävästi ja vesi tiivistyy sadekankaaseen sisäpuolelle.
Olen ratkaissut tämän ongelman erillisellä sadekankaalla. Se on kevyttä synteettistä veden pitävää tuulikangasta. Allaolevassa kuvassa teltta on Siulavaaran ja Karhuvaaran välissä olevalla tulipaikalla. Sadekankaan alla on tuolla kerralla pieni 17 euroa maksanut kahden hengen kupoli. Kun sadekankaan pingottaa siten, että telttakankaaseen jää suuri ilmaväli, tuuletus toimii kuten sen pitääkin.
Ensimmäinen makuupussini oli tehty vanutäytteisestä täkistä. Nykyisin on hyviä, hinnaltaan edullisia kuitupusseja. Hyvää untuvapussia tuskin mikään lyö laudalta, mutta hintaakin on. Nykyisin markkinoidaan myös keveyttä. Tarjolla on noin kilon painoisia makuupusseja sekä alustoja. Tässä on nyrkkisääntönä kuitenkin se, että jos aikoo yöpyä ulkona, niin kesälläkin on oltava kunnollinen pussi. Kilosta ei heltiä lämmikettä. Kuitupussin painon on oltava lähellä kahta ja puolta kiloa, muuten siitä ei ole paljonkaan iloa. Halpa konsti saada toimiva kokonaisuus on panna kaksi kevyttä "kesäpussia" sisäkkäin.
Mukaan otettavat tarvikkeet vaihtelevat tietenkin sen mukaisesti mihin kiinnostus vaelluksella tulee suuntatumaan. Vaelluksen pituus vaikuttaa paljon kokonaispainoon sekä siihen, onko mukaan otettava kuivattua muonaa, joka on oma taiteenlajinsa.
Ensikertalainenkin tajuaa jo vaelluksen alkuvaiheessa, miten tärkeää on pakata kantamukseen vain olennainen tarvittava. Jos mukaan ottaa kaikenlaista varmuuden vuoksi, nousee kokonaispaino äkkiä punaisen viivan tuntumaan.
Perussääntö kaikessa suunnittelussa, on ottaa vaellusreitistä etukäteen selville kaikki mitä siitä on mahdollista saada. Olen aiemmin maininnut huonona esimerkkinä erään Aittajärveltä Muorravaarakan ruoktulle menossa olleen kulkijan, joka oli myöhään iltapäivällä sinne lähdössä ilman yöpymisvarusteita sekä reittisuunnitelmaa luottaen siihen, että "tapaahan näissä autiokämpissä aina patjat olla..." Asianomaisella ei ollut varattuna yöpymistä varauspuolelle, eikä muutenkaan käsitystä mitä kulkureitillä on vastassa. Elokuun yössä alkoi jo olla vaeltajalle melko hämärää jos hän ruoktulle ennätti jos ennätti.
Itse nyt pohdin siis kesäkuussa 2017 pientä käväisyä Suomujokivarressa heinäkuulla, elokuulla imatralaisten julkaiseman kirjan kunniaksi käyntiä Muorravaarakan ruoktulla ja syyskuulla vähän vaativampaa kierrosta mm Vongoivan alueelle. Ainakin tässä reunalla pitäisi päästä istahtamaan. Kyse siis on Povivaarasta eli Vongoivan eteläisen laen jyrkänteeltä, jota myös Vongoivan räystääksi kutsutaan.
Käväistä myös pitäisi ainakin täällä...
...sekä täällä...
... ja ainakin jossain vaiheessa tämäkin nousu olisi koettava...
...sekä tänne laskeuduttava...
