Poikani perhe oli tehnyt vuoteen 2010 mennessä jo useampia pienempiä retkiä Saariselällä. Nyt he päättivät kilometrejä hieman lisätä, kun perheen pojillekin oli ikävuosia kertynyt. Vaelluksen lähtökohdaksi oli tällä kerralla valittu Raja-Jooseppi. Heinäkuiset säät olivat silloin valitettavan epävakaat. Sade kiusasi kahtena ensimmäisenä päivänä, jolloin taivallettiin riippusillasta yli, kahlattiin Kiertämäojan länsipuolelle ja ruvettiin seurailemaan Luton varsia ylävirtaan. Sitten tultiin Suomun varteen ja edelleen kohti Muorravaarakkaa. Kameramiehen hommia hoiteli pääosin vanhempi pojanpoikani Tapio 13 v, joka ei alussa näppäilyyn oikein innostunut. Ajoittainen sade ja ympärillä inisevät sääskiparvet halua latistivat. Pikkuveljestä lepotauolla syntyi kuitenkin otos kuurojen välissä.
Toisena vaelluspäivänä matkattiin Jyrkkävaaran tasolta Muorravaarakan ruoktulle. Päivä oli sateinen ja tästä syystä laakson itäpuolen polun pehmeiköt poikkeuksellisen märkiä, upottavia ja hankalia kulkea. Perille kuitenkin päästiin ja kun ruoktulla ei ollut suuremmin tungosta, niin telttaa saatettiin kuivatella ja tuuletella puusuojassa.
Kolmantena päivänä alkoi kulkijoille sää jo hymyillä. Silloin päätettiin tehdä retki Ukselmalle. Kaakon puoleinen taivas oli jo laajalti sinisenä.
Rinteen puolen välin korvilla virtaa yleensä hyvävetinen puro poikkirinteeseen. Vettä siinä riitti janoon nytkin.
Muorravaarakan Ukselman puoleisella rinteellä kasvaa alempana komea männikkö. Monissa petäjissä on luonto synnyttänyt taideteoksia. Poikien tätiä taidettiin kolmisenkymmentäkymmentä vuotta aiemmin autella tälle oksalle istumaan.
Pirunportin louhikossa käytiin ihmettelemässä ja sen länsipuolelta löydettiin yksi poro laiduntamassa. Paikallinen ahma taisi tällöin olla kauempana retkillään.
Sää suosi Ukselmalle kiivenneitä. Perheen äitikin sai rauhassa nautiskella kupolin kivimerkillä kauniista säästä ja hyvistä näkymistä.
Ukselmalta paluun jälkeen ateriatankkaus tehtiin vanhan ruoktun edustalla nuotiokatoksessa.
Muorravaarakassa vietettiin vielä yö ja sitten suunnattiin kohti Anterinmukkaa. Alussa oli Tiyhtelmän jyrkkä nousu laakson itäreunalle. Monia se yleensä hengästyttää, mutta perheen nuorimmaisella Juholla riitti energiaa ja hyppyvoimaa vielä kurun niskallakin.
Eipä aikaakaan kun päästiin tutkimaan aikanaan Keskon rakentaman kämpän terassin relieffiä.
Leiri pantiin pystyyn kämpän lähettyville. Seuraavana päivänä pohjoisessa kohoava tasasivuinen Rovapään huippu herätti kiinnostuksen kiipeilyyn ja päätettiin sinne kavuta Maalpurin putousten kautta. Alkuun Kaarreojan ylityksessä oli oma haasteensa.
Lähempänä Maalpurinojaa, alkoivat Hirvaspäitten kaksoislaet kohota koillisessa.
Välillä silmät suuntautuivat makrotasollekin.
Putouksella riitti vettä heinäkuullakin kiitos viime päivien sateiden.
Sitten kipaistiin Rovapään terävälle laelle. Siellä piti kameramiehen saada hieman tuulettaa.
Paluumatka leiriin sujui ongelmitta. Siellä vietettiin vielä yksi yö ja sitten varusteita pakattiin kämpän terassilla ja lähdettiin kohti Anterin entistä rajavartioasemaa.
Maalpurinojan suulla piti ottaa hieman tarkasti.
Tottuneenkin kulkijan kannattaa välillä levittää karttalehti ja lukea.
Tyhjillään olevaa rajavartioasemaa käytiin ihmettelemässä ja jatkettiin sitten pohjoiseen kohti Luttoa. Eipä aikaakaan kun käännyttiin kohti Kiertämäjärviä ja ylemmän Kiertämän kämpän seinustalla leviteltiin varusteita lepohetkeä varten.
Sää oli pilvistynyt ja mennyt jälleen epävakaisempaan suuntaan. Suojaa haettiinkin ateriatankkauksen ajaksi alemman kiertämän laavulta.
Oikea vaeltaja vie roskansa maastosta mukanaan. Tilaa vievät tyhjät purkit pitää osata rutistaa.
Sopivasti taukoillen loppumatka riippusillalle ja odottavalle autolla sujui ongelmitta. Jälleen tuli nuorimmaisille annos kokemuksia luonnossa liikkumisesta.
