Maanantaina 2 päivänä kesäkuuta 1986 matkasi perheemme ynnä koiramme Aittajärven parkkipaikalle. Kevät oli tullut pohjoiseen kovin myöhässä. Muutamaa päivää aiemmin oli satanut vielä räntää ja muutenkin oli ollut melko viileää. Tulopäivän ilta oli kuitenkin selkeä, aurinkoinen ja lämmin. Niin oli aamukin.
Suomu tulvi. Olimme tähän varautuneet. Mukanamme oli pieni muovivene ja nailonnarua riittävästi, jolla oli aikomus lautturoida väki ja varusteet toiselle rannalle.
Kun rannassa valmistettu aamuateria oli nautittu, ryhdyttiin ylityspuuhiin. Kaikki onnistui aivan mukavasti, mitä nyt pientä hätäännystä oli ilmassa koiramme ensimmäisen vesimatkan aikana.
Kun olimme ylitysvehkeemme piilottaneet, kuljimme Suomun rantoja Snellmanilta tulevaa niemennokkaa vastapäätä ja suunnistelimme kohti Kuotmuttia. Ilma oli helteinen ja vaikka lähtiessämme koivujen silmut olivat tiukasti kiinni, niin puoleen päivään mennessä hiiren korvat alkoivat pilkistää näkyviin. Kuotmuttiojan ylitys virkisti kummasti koiraammekin, joka hyvin haluttomasti raahusteli mukanamme. Asettautuessamme Kuotmutin etelärannan tuntumaan ateriatauolle, se kaivoi itselleen viileää tilaa kahden kiven välistä, jossa sitten makasi kuin raato ikään.
Samasta kivestä nautti kyllä poikanikin.
Meillä oli matkassa ensimmäiselle aterialle peräti kaalikäärylesäilykkeitä. Emme aiemmin sellaisiin olleet törmänneet emmekä kyllä myöhemminkään. Tässä ne ovat valmistumassa, eikä makua saattanut moittia.
Tyttäreni Annukka oli tähän saakka huolehtinut suunnistamisesta ja Kuotmutilta eteenpäin taas poikani Jukka. Suuntasimme aterian jälkeen Ahmajärvelle ja käännyimme sieltä länteen sekä nousimme sitten Sarviojan laakson reunalle. Sarviojan varresta löytyi vanha asentopaikkamme. Teltta pantiin pystyyn ja pinaattikeiton voimin valmistauduttiin yön viettoon. Sarviojassakin riitti leiripaikallamme hyvin vettä.
Keskiviikkoaamuna 4 päivänä taivas oli vetänyt pilveen, kuten sääennuste oli luvannutkin. Oli silti poutaista ja lämpömittarimme näytti aamupäivällä 15 asteen lukemaa. Aamukaakaon jälkeen polku maistui jalkojen alla ja tupsahdimme nopeasti Ukselmakurun suulle. Paratiisikurun ojassakin vettä riitti senverran, että jouduimme hetkisen etsiskelemään ylityskohtaa. Siinä koiramme Muru sai jälleen virkistävän kylvyn.
Ukselmakuru oli vetinen. Polut useissa kohdin olivat puroina. Meillä oli saappaatkin matkassa, joten paljon ei tarvinnut vesiä varoa. Matkantekoa se tietysti haittasi. Pitkin kurua puhalteli vastaamme myös navakka tuuli. Ylempänä alkoi tulla lumikenttiä vastaan ja eräässä pälvessä oli paljastunut porovainaja.
Ukselmakurun ojassa oli tietysti vettä runsaanlaisesti ja joutuessamme välillä vaihtamaan toiselta toiselle puolelle, eivät saappaat kaikissa kohdissa riittäneet. Niitä heiteltiin puolelta toiselle ja tietysti kävi niinkin, että eräs huolimaton heitto pudotti saappaan veteen ja se katosi muutaman kymmenen metrin pituisen lumisillan alle. Hupaisin kilpajuoksun päätteeksi karkulainen kuitenkin saatiin kiinni ja kuivalle maalle.
Pirunportilla lunta oli vielä todella runsaasti, mutta Muorravaarakan puoleinen rinne oli kovaksi pakkautunut ja sitä oli mukava lasketella alarinteeseen.
Muorravaarakan ruoktun seinien vilahtaessa näkyviin, saatiin todeta tietysti joenkin olevan yläkorkeudessa. Yli kuitenkin päästiin. Ryhdyimme kohta aterian valmistukseen vanhan ruoktun edustalla ja sitten etsikelimme leiripaikkaa. Sellaiseksi kelpuutimme kentän entisen saunan eteläpuolelta, jonne joku oli raahannut entisen puulaavun katospuolikkaat. Nostimme ne pystyyn ja asettelimme telttamme niiden alle sateen suojaan.
Torstaiaamu oli jälleen pilvinen ja kolea. Sää kuitenkin lämpeni nopeasti, mutta sitten alkoi vähän tihkua taivaalta vettä. Tuntui vähän masentavalta, mutta tuli äkkinäinen käänne, taivas selkeni ja ilma tuntui oikein mukavalta ja leppeältä. Varusteita kokoiltiin hiljaksiin ja lopulta päästiin jatkamaan matkaa vasta klo 11 korvilla. Kuljimme Muorravaarakkaa ylävirtaan ja saavuimme lähellä länteen kääntyvää joen mutkaa tulipaikalle, jossa keiteltiin vettä ja nautittiin kuumaa keittoa. Kuten kuvasta saattaa havaita, lämpöä riitti eivätkä pikkusiivelliset olleet haittana.
Kun jatkoimme tästä matkaa ja tulimme Akanhärkäkurun rinteeseen, helteisyyden tuntu katosi äkisti pilviverhon taakse ja niskaan alkoi tipahdella vettä. Päästyämme kurun niskalle, tuuli alkoi puhallella etelästä päin voimakkaasti ja viskoi vettä vasten kasvoja. Ylitimme pysähtymättä korkeimman kohdan ja päästyämme vähän alemmaksi Anterin laakson perukalle, jäimme paikalleen ja levittelimme vanhaa telttakatosta suojaksemme.
Sade ei kestänyt kovinkaan pitkään ja lähdimme jatkamaan. Poudan ilo loppui myös lyhyeen ja harmaat pilvimassat alkoivat vyöryä uudelleen päälle ja levitti sadetta niskaamme. Taas levitimme sadekatoksen suojaksemme ja kyhjöttelimme melko tukalissa oloissa puolisentoista tuntia. Ainut tyytyväinen taisi olla koiramme joka kuorsasi äänekkäästi keskellämme parhaalla paikalla.
Sade loppui sitten, mutta kylmä tuuli puhalteli edelleen. Sonnustauduimme ripeästi liikkeelle ja suuntasimme kohti Vongoivan joen latvoja. Alkoi jälleen sataa tihuuttaa ja päätimme jäädä leiriin. Anterijoen eteläpuolelta tunturikoivikosta sopiva paikka löytyi ja virittelimme jälleen telttakankaan laavun tapaiseksi. Paikalla olleesta kelon kappaleesta saatiin tulet.
Telttakankaaseen ropisi vettä melkein koko yön. Aamulla se loppui ja sää alkoi selkenemään. Noustessamme etelästä vedenjakajalta Anterijokeen laskevan puron reunaa, oli jo ihanteellinen lämmin sää. Taustalla kohoaa Kielitunturin selänne.
Tämä otos on osapuilleen samoilta kohdin. Taustalla siintyy Anteripään selänne.
Vedenjakajalla otimme vielä rennosti. Taustan tunturikylki on Anteria sekin.
Vongoivan kotaa oli jälleen joku kohennellut. Sen tuntumassa nautimme katkarapukeittoa.
Taivalsimme sitten Vongoivanjoen vartta Lihakuruojan suulle, jonka terassille leiri pantiin pystyyn. Paikalta on komeat näköalat Vongoivan suuntaan.
Lauantai 7 päivä vietettiin Lihakuruojan ja Vongoivanjoen tuntumassa lähitienooseen tutustuen. Tässä istuskellaan Vongoivanjoen kalliojyrkänteillä.
Ohjelmassa seurasi saunamatka Tahvontuvalle. Vongoivanjoki ylitettiin suupuolelta. Siinä oli vähän ongelmia, kun koiramme kesken kuohujen kiersi turhan pitkää talutusnuoraan parisen kertaa jalkojeni ympäri. Jotenkin siitäkin kaatumatta selvittiin.
Tahvon tuvalla saatiin saunoa rauhassa. Paikalle tuli nelihenkinen perhe Peuraselästä ja alkoi valmistautua myös saunomaan. Koiramme onnistui sieppaamaan perheenemännän sukan eikä aivan leppein mielin siitä suostunut luopumaan. Suurempia vahinkoja ei päässyt onneksi syntymään.
Joku oli askaroinut Tyyrojan itäpuolelle Tahvoa vastapäätä "karhun"
Palasimme sitten Jaurun varsia Vongoivanjoen yhtymäkohtaan. Kuva on Tahvon tuvan yläterassilta itään.
Vongoivanjoki ylitettiin helpommin lähempää suupuolta.
Oli melko lämmintä. Kuljimme tästä syystä jokivarressa leiriimme saakka, vaikka siellä oli välillä hieman ahtaanpuoleista. Kuusikot antoivat sopivasti viilentävää varjoa.
Sunnuntaita vasten yö oli melko kuuma, mutta viileni aamupuoleen. Päivän ohjelmassa oli käynti Povivaaralla. Lähellä Lihakurunojan suuta oli joen yli kaatunut kookas kuusenrunko, jota myöten keinottelimme yli. Siinä oli vähällä sattua pahakin haaveri, kun Annukka liukastui rungolla, kaatuen sen päälle. Naarmuilla onneksi selvittiin.
Honkatehtaan notkelmasta täytettiin vesipullot ja laelle noustiin helposti pohjoisen puolelta hieman kiertäen. Näkymät laelta olivat hienot jos kohta kauempana vähän utuiset. Idän puolen Joutsenpää näkyi selvästi ja kaakossa Korvatunturi. Talkkunapäähän oli ikään kuin käden ulottuvilla. Jyrkänteellä otoksia tehtailtiin joka suuntaan. Etelän ja lounaan vaara- ja suoalueet levisivät silmänkantamattomiin.
Laella viivyttiin pitkään hyvälaatuisia granaatin murusia etsiskellen. Vaikka sää oli lämmin, niin navakahko tuuli viilensi siinä määrin, että laen korkeimmalle kohdalle kerätyn kivikasan takaa etsittiin hieman suojaakin.
Takaisin Vongoivanjoen suuntaan palattaessa näkymät olivat tietysti hulppeat.
Paluumatka tasaisesti laskeutuvaa rinnettä Honkatehtaan ojan varressa sujui helposti. Leirimme takaiselta kummulta pääsimme radiolla kuuntelemaan säätiedotuksen. Se lupaili sadetta. Pohdimme vaihtoehtoja, menisimmekö Siulalle vai lähtisimme Hammaskuruun. Viimeksi mainittu vaihtoehto voitti, leiri purettiin ja lähdettiin kohti Siulapään eteläkärkeä ja sieltä kohti Vuomapään lounaiskulmaa.
Maasto oli alkuun vähän hidaskulkuinen ja Siulaojan varressa olimme vasta puolentoista tunnin kulun jälkeen 22 aikaan illalla. Kulkemista tämän jälkeen hidasti vähän myös Jukan nilkan nyrjähdys. Onneksi se ei ollut kovin paha ja jalka kesti astua idealsiteen varassa.
Kulkiessamme Vuomapään terassilla näkyi jo kaukaa lounaasta lähestyvä sadeseinämä. Istahdimmekin hetkeksi tauolle ja lähdimme liikkeelle kun pisarat alkoivat tipahdella. Pian oli liikkeellä neljä märkää kulkijaa. Onneksi sade oli lämmintä. Kuljimme joutuisasti eikä Siulaojalta ottanut kuin tunnin verran aikaa, kun Hammaskurun kämpän seinät pilkahtivat näkyviin.
Kämppä oli tyhjillään ja pääsimme siellä vaihtamaan kuivat vaatteet ylle. Sitten keiteltiin kuumaa kaakaota ja painuttiin unten maille.
Maanantaina 9 päivänä kesäkuuta pidettiin "luppopäivä". Teltta pantiin pystyyn Hammaskurun kämpän lähettyville ja ajan kuluksi käytiin Hammaskotaa vilkaisemassa. Se oli juuri käynyt läpi peruskorjauksen ja varustettu uudella lukolla. Hammaskodan lammen tuntumasta on hyvä näkymä Sokostin suuntaan.
Ollessamme teltan pystytyspuuhissa, helikopteri tuli matalalla Muorravaarakan suunnasta ja laskeutui hetkeksi "maantielle" vähän matkaa kämpästä. Parin minuutin kuluttua se nousi uudelleen ja lentäessään telttamme ylitse, se sai aikaan niin kovan ilmapyörteen, että teltta oli mennä aivan korkkiruuville.
Tarkoituksenamme oli kiivetä Vuomapäälle, mutta alkoi satamaan aika reippaasti. Kahdeksan aikaan illalla sää poutaantui ja pääsimmekin rinteeseen. Nousimme kuitenkin vain osapuilleen 500 metrin käyrälle, koska ylhäällä puhalteli melko viileä tuuli. Varhaisesta ajankohdasta muistuttivat ylempänä rinteessä olleet melko suuret lumikentät.
Tiistaiaamu oli pilvinen. Kämpän lämpömittari näytti vain kahdeksaa astetta. Yhdeksältä lähdettiin kohti Luirojärveä. Poroja oli liikkeellä kulkusuunnassamme melko runsaasti ja se aiheutti hirvikoiraamme kuljettaneen Annukan matkantekoon hankaluuksia. Matka eteni silti joutuisasti ja pian olimme taukoa pitämässä Hietapään satulan alapuolella itäpäässä.
Hietapään juurelta Luirojärvi jo näkyikin. Eipä aikaakaan kun ylitimme Ruotmuttiojan ja jäimme siihen taukoilemaan. Joku oli kaatuneen kelon viereen jättänyt pienen koivunpahkan. Sitä tässä paikalla tutkin ja panin sen jälkeen rinkkaani.
Aikanaan löysin pahkasta allaolevan kuksan. Silminä kylkien eläimillä on Povivaaralta otetut granaatinsirut.
Luirojärvelle tullessamme, havaitsimme siellä kansainvaelluksen, joten jatkoimme melko pian eteenpäin kohti pohjoista. Poroja oli myös näillä alueilla ja parisen kertaa Muru nykäisi Annukan pitkospuilta mutaan ja jälkimmäisellä kerralla saimme autella häntä ylös jalan upottua pehmeikköön koko mitaltaan. Välit kiristyivät niin uhkaavasti, että Leenan oli otettava perheen koiranohjaajan tehtävät joksikin ajaksi.
Leiripaikka löytyi kilometri Pikkuluirojärvestä etelään kuivalta kummulta.
Keskiviikkoaamuna 11 päivänä oli edelleen melko viileää ja taivas oli uudelleen vetänyt pilveen. Aamusärpimet kuitenkin lämmittivät ja pitivät hyvällä tuulella.
Matkaan pääsimme vasta puoli yhdentoista korvilla. Annukka hoiteli tässä vaiheessa suunnistajan tehtäviä ja etenimme hänen johdollaan Maantiekurun suuntaan. Vedenjakajan kallioisen jakson jälkeen laskeuduimme Sotavaarajoen varteen, josta löytyi helpompi reitti eteenpäin. Tultuamme varsinaiseen Maantiekuruun, pulppusi Maantiekuruojan latvoilla pieneen lähteeseen voimakkaasti vettä. Se oli niin hyytävän kylmää, että mittasimme sitä pienellä lämpömittarilla. Lukema oli + 2. Ateria tehtiin tässä paikassa ja sen voimin taivallettiin kurun suulle. Vanhan kämpän rauniot olivat saaneet suojakatoksen päälleen. Panimme leirin pystyyn sen lähettyville lammen rannalle.
Illalla ennätti vielä istuskella kelon päällä yöttömän yön aurinkoa katselemassa.
Torstaina aamulla herkuttelimme mustikkasopalla ja kaakaovanukkailla ja narskuttelimme näkkileipää rungoksi ja niin olimme valmiit pakkailemaan rinkkamme viimeiselle lyhyelle etapille.
Nopsasti matka taittuikin Suomun varteen, jossa tavaroiden sekä elävän lastin rahtaaminen onnistui rutiinilla. Koirammekin kesti toisen venematkansa kiitettävästi vaikka toisen rannan lähestyessä valtava kiire kovan tuntumaan alkoi näkyä.
Vaellus lopetettiin hyvän sään vallitessa.
