Vaelluksistani on yleensä kohtuullisen hyvä dokumentointi olemassa. Niistä löytyy muistiinpanoja, kuvia, kaitafilmejä sekä videoita. On kyllä puutteitakin. Viimeksi kirjaamaani pikaista käyntiä vuoden 1973 syksyllä mietin pitkään, sillä en ollut aivan varma vuodesta. Muutama muukin vaellus seikkailee edelleen pääkoppani pilvipalvelussa. Niistä ei ole olemassa kuvia eikä muutakaan dokumentointia. Koska samankaltaisia vaelluksia on tietenkin useita, niin muistikuvat tahtovat sekoittua. Erityisesti minua vaivaa eräs, josta minulla on muutama tarkka muistivälähdys. Tiedän kulkeneeni vaimoni kanssa Suomun laaksossa Suomujoen itäpuolella, melko kaukana joesta lounaan suuntaan kesällä ja jossakin vaiheessa olemme suunnanneet Hikiojan varteen aikana jolloin siellä ei vielä ole ollut polkua. Toistaiseksi ei ole mitään käsitystä siitä millaisella kierroksella olemme olleet.
Pitkään jouduin myös pohtimaan kuvan ottopaikkaa vuodelta 1970, kunnes jokin muistilokero avautui. Otos on Snellmanilta länteen suuntautuvan niemen painanteesta.
Kauan sitten edesmenneessä leipätyössäni olin paljon tekemisissä ihmisten muistin parissa ja ensimmäisiä oppimiani asioita oli se, että ihmisten havainnointiin ja muistikuviin ei sanottavasti ole luottamista silloinkaan, kun he ovat vilpittömiä. Eri ihmiset kokevat nähtävästi saman tapahtuman useasti hyvinkin toisistaan poikkeavasti. Muistikuviin vaikuttavat myös saman tapahtuman tai asian kokeneet muut ihmiset jos siitä vaihdetaan tavalla tai toisella mielipiteitä. Lopputulema ei välttämättä ole se "absoluuttinen totuus".
Jos samalla vaelluksella olevan ryhmän jäsenet kirjoittaisivat kokemuksistaan oman version kuulematta lainkaan muiden mielipidettä, kertomukset todennäköisesti painotuksiltaan ja yksityiskohdiltaan poikkeaisivat suuresti toisistaan.
Joillakin on huono kasvomuisti, mutta toisilta puuttuu myös kyky hahmottaa maastoa. Parin vaelluskumppanin olen huomannut täydellisen kykenemättömäksi tunnistamaan paikkaa, jossa olemme vaikkapa puoli tuntia aiemmin olleet. He eivät myöskään valokuvien yksityiskohdista muista, että paikka olisi jotenkin heille tuttu. Jouduinkin aikanaan jyrkästi kieltämään näiltä kavereilta yksin liikkumisen esimerkiksi leiripaikoilla ollessamme. Muutoin eksyminen olisi ollut varmaa.
Joissakin kohdin voi maasto myös jotenkin harhauttaa. Allaolevan kuvan maisemissa eksyi mm Kullervo Kemppinen aikoinaan pyrkiessään Sudenpesälle. Tuntien kierrosten jälkeen hän tuli uudelleen tälle järvelle, josta oli aiemmin liikkeelle lähtenyt. Aluksi hän ei lainkaan tunnistanut paikkaa, mutta aikansa sitä katsellessaan, alkoivat palaset loksahdella kohdalleen. Saman erheen havaitsin Muorravaarakan ruoktun rakentajiin kuuluneen ryhmän tehneen tällä alueella myös Sudenpesälle matkalla ollessaan. He kylläkin haksahtivat Kemppistäkin pahemmin. Järvi on nykyisin harvojen kulkijoiden suosima syystä jota en oikein ymmärrä. Se sopii kylläkin kovasti minun piirustuksiini, sillä tämä rauhallinen alue kuuluu nykysuosikkeihini.
