Vuoden 1967 heinäkuun alkupuolella olin pitkällä yksinvaelluksella Saariselällä. Lähtöpaino oli rinkalla melkoinen. Vaaka näytti 41 kiloa vaikka telttaakaan ei ollut mukana. Valtaosa painosta koostui muonasta, mutta matkassa oli vaikka mitä "turhaketta". Mm rinkan päällä keikkui kamerajalusta ja matkassa oli uusi kaitafilmikamerani ja siihen liittyvä ilmanpaineella toimiva kaukolaukaisin. Majoitusongelmani ratkaisin vähäisellä muovinkappaleella. Asetin leiripaikoissa puunrangan nojaamaan rinkkani yläkaarelle ja sen yli levitin tämän parin metrin pituisen muovin, jonka taas reunoiltaan tuin pikku kivin pysymään paikallaan. Sen alle mahduin makuupusseineni hyvin lepäilemään. Olin hoikka poika noihin aikoihin ja painokin alle 70 kiloa, mutta taakka kulki kohtuullisesti mukana ja tietenkin keveni päivä päivältä. Oleskellessani Luirojärvellä olin jo paluumatkalla ja näin Rajankämpän vihkosesta, että "latulaisten" porukka oli edellisenä päivänä lähtenyt kohti Sudenpesää. Sitä ryhmää näytti vetävän tuttu rovaniemeläinen Kimmo. Olin itsekin sinnepäin menossa ja seuraavana päivänä tapasinkin tämän helsinkiläisistä ja hämeenlinnalaisista koostuvan ryhmän. Seurue oli naisvaltainen, mutta kuului siihen neljä nuorta miestäkin. Pystyttelin "asentoni" Sudenpesän tuntumaan puron varteen. Latulaiset olivat majoittuneet Sudenpesään. Oheisessa kuvassa silloinen Sudenpesä oli sisältä melko erilainen nykyiseen "näköispainokseen" verrattuna. Siellä oli nimittäin kunnollinen avotakka, joka loi tupaan hienon miljöön.
Kimmon välityksellä tutustuin pian tähän lupsakan tuntuiseen vaellusporukkaan ja meillä kului pesällä aika joutuisasti. Jossain vaiheessa havaittiin, että suurin osa väestä oli kukin tahollaan kuorolaulun harrastajia ja illan mittaan kämpässä kaikui kuorolaulu sekä tarinoita iskettiin. Yötön yö alkoi kääntyä aamuun, mutta edelleen juttua riitti. Pakki tai pannu toisensa jälkeen höyrysi takan reunuksella, tyhjeni ja täyttyi jälleen. Taisi kello näyttää jo viittä, kun väki vihdoin paneutui levolle.
Sudenpesältä jatkoin matkaa Porttikoskelle saunomaan. Kämpän eteisestä oli silloin erotettu saunaksi pieni komero. Saunavesi lämmitettiin ulkona 200 litran tynnyrin puolikkaalla. Latulaisten ryhmä ehätti paikalle, kun sauna ja vesi oli kuumana. Suomussa oli vesi sen verran korkealla, että löylyn kuumat voitiin viilentää veteen pulahtamalla. Porttikoskella reittimme erosivat, mutta tapasimme uudelleen Laanilassa, johon siihen aikaan useasti vaeltajat lopettivat. Istuskelimme Laanilan ravintolassa odottelemassa linja-autoa, jolla tarkoitukseni oli matkata etelään. Sen aikanaan saapuessa, porukka saattoi minut autolle. Osa tomutti penkkiä minua varten ja muut antoivat ohjeita vähän hämmentyneelle kuljettajalle kuljetukseni suhteen. Hauskaa ja huumorintajuista väkeä oli Kimmon sakki.
Matkustelin sitten etelään ja samantien takaisin tulevan vaimoni kanssa hänen ensimmäiselle pohjoisen matkalleen. Retkiseurani parani jos se yleensä oli mahdollista. Alakuvassa ovat lapsemme Jukka ja Annukka vuonna 1975 ensimmäisellä vaelluksellaan eikä laatu retkiseurassani pudonnut.
