Monet arvelevat, että lapset eivät viihdy retkeilemässä, koska aika ei heillä kulu ja toisekseen he eivät jaksa. Nykyisen lenkkipolkuni varren metsikössä kokoontuu useasti parinkin päiväkodin väkeä. Kaikilla tuntuu olevan valtavan hauskaa, vaikka siellä ei ole mitään muuta kuin tavallinen metsämaasto. Päiväkotien työntekijät ovatkin jo vuosia hyödyntäneet metsää toiminnassaan, koska ovat oivaltaneet sen merkityksen.
Olen aiemminkin tästä kirjoittanut, mutta se on jossakin juttujeni sekamelskan piilossa, joten nostan aiheen uudelleen esille.
Omat lapseni olivat ensi kerran mukana vaelluksella viisi ja kuusivuotiaina. Luonnosta löytyi jatkuvasti heille mielenkiinnon kohteita eikä pienintäkään kyllästymistä voinut havaita. Olimme matkassa vuoden päästä uudelleen, jolloin pidensimme kuljettua matkaa. Pisin päivämatka oli silloin 17 kilometriä. Lapsilla ei ollut vaikeuksia jaksamisen kanssa. Lähinnä ne ongelmat kulminoituivat aikuisille, jotka joutuivat taakoittamaan itseään vähän enemmän. Ruokahaluakaan ei ulkosalla olo vähentänyt.
Lapsenlapseni myös aloittivat luonnossa kulkemisen melko aikaisin. Pyhä-Nattasella maisemia silmäili vanhempi pojanpoikani seitsemän ikäisenä ja sinne samalla kerralla kapusi myös pikkuveli kolmivuotiaana. Rinteen puolivälissä kolmivuotias sai lisäenergiaa äitinsä tarjoilemista rusinoista ja se riitti huipulle saakka.
Lenkkejä maltillisesti pidennettiin ja kuusivuotiaana nuorempi pojanpoika jo totesi noustuaan Ukselman rinteen Paratiisikurun lammelta huipulle, että oli helppo nakki.
Kartanlukua ja suunnistusta ruvettiin vähän myöhemmin harjoittelemaan. Tässä ollaan Luiron kankailla Karapuljun tuntumassa.
Elämyksiä ei tarvitse erikseen haeskella. Niitä on joka puolella, myös Raappananlammella.
Kalojen narraaminen on jännittävää puuhaa myös tytöille.
mutta sen kalavehkeen tarvitse kovin erikoinen olla. Sudenpesän edustalla voi kalastaa kepillä, ruohosta punotulla siimalla ja katajasta saadulla koukullakin.
Tietenkin vaellukselle lasten kanssa mentäessä, pitää ottaa huomioon vanhempien jaksaminen, koska lasten kannettavaksi ei varusteita voi panna. Toki alkuvaiheissa tein jälkeläisilleni kevyet rinkat, mutta niiden sisältönä oli vain henkilökohtaiset pienet tyynyt. Siksipä kannattaa leiriytyä mukavaan paikkaan ja siitä käsin tehdä päivämatkoja eri suuntiin. Vaelluksen henki kannattaa silti säilyttää ja siirtää sitä perusleiriä kerran pari.
Jos vanhempien fyysinen kesto sietää painavampien rinkkojen kantamisen, niin voi tehdä pitkiäkin kierroksia, koska on aivan varmaa että lasten kulkukestävyys ei lopu ennen vanhempien kapasiteettia.
