Ajolupani uudistamiseksi jouduin käväisemään paikallisessa TK:ssa lääkärinlausunnon saamiseksi. Tutkittiin näköä ja mittailtiin verenpainetta. Haluttiin myös tietää olenko juoppo, kolaroinut autolla tai eksynyt. Mieleeni pulpahti vuoden 1961 vaelluksen toinen aamu. Olimme tulleet melko myöhään Kopsusjärven polun päähän ja kulkeneet sitä myöten parisen kilometriä. Taivas oli pilvessä ja alkoi sataa tihuuttaa. Siirryimme muutaman sata metriä polulta sivuun saadaksemme olla rauhassa ja panimme teltan pystyyn.
Aamulla oli poutaantunut, mutta edelleen oli taivas paksussa pilvessä. Kokosimme varusteemme ja lähdin johdattamaan porukkaani kohti Kopsukselle johtavaa polkua. Polkua en tavoittanut. Kaivoin kompassini esille. Neula osoitti mielestäni täysin väärään suuntaan. Lähdin siitä olettamasta, että paikalla on joku magneettihäiriö, mutta olin hieman epävarma. Olimme täysimittaista mäntyä kasvavassa männikössä. Kyselin kuka kykenisi nousemaan sileätä männyn runkoa ylöspäin oksistoon saakka ja kertomaan missä näkyvät Nattasten keilat. Yksi rohkea löytyi.
Kun olin mielestäni kulkenut koilliseen polun löytääkseni, olin kuitenkin kävellyt vastakkaiseen suuntaan. Yön aikana olivat ilmansuunnat menneet korvieni välissä sekaisin. Koskaan myöhemmin ei ole näin käynyt. Kokemus oli kuitenkin hyvä. Osasin olla siitä eteenpäin oikealla tavalla kriittinen omiin kykyihini.
