Kanava-lehdessä FT Pasi Reunanen on katsonut, että koronarajoitusten myötä ihmisten luontoinnostus on paisunut yli äyräiden. Hän näkee, että ansaintamahdollisuudet puistojen kohdalla ovat herättäneet kiinnostusta, mutta elämystoimiala ei ole kansallispuiston perustamisedellytys eivätkä ihmisten pidäkkeettömät harrastukset ja vapaa-ajan huvittelu saa vaarantaa luontoa suojelualueilla.
Tässä asiassa olen täysin samaa mieltä Reunasen kanssa.
Kun Urho Kekkosen kansallispuisto perustettiin, niin tarkoituksena oli säilyttää erämaaosa mahdollisimman luonnontilaisena ja varata nelostien tuntumasta Saariselkä-Kiilopää akselilta massamatkailua varten alue, johon rakennetaan tarvittava infrastruktuuri.
Valitettavasti Metsähallitus alueen isäntänä on lueskellut lain perusperiaatteita kovin lavealla ymmärryksellä. Kun ensimmäiset puiston virkamiehet sentään ymmärsivät rajata moottoriajoneuvoilla ajon puiston alueella minimiin, niin uudemmat katsoivat sen välttämättömäksi ja synnyttivät erämaahan joka kolkkaan ulottuvan tieverkon. Erämaa-alueelle on rakenteilla myös kattava roskahuolto, verkkopusseissa ovat pilkotut puut ja keskeisillä paikoilla tänä kesänä oppaitakin.
Erämaaosaakin on siis valmisteltu massamatkailun suuntaan vastoin lain henkeä. Kun palvelut lisääntyvät, niin vaatimukset kaksinkertaistuvat. Ei tarvitse kummastella, että joku on vaatinut virkamiehiä pesemään paremmin Luirojärven saunan lauteita.
Reunanen kirjoitti, että ihmisten pidäkkeettömät harrastukset ja huvittelu eivät saa vaarantaa luontoa. Nyt on suurta muotia pyöräillä maastossa. UKK-puistossakin saa kesäaikaan matkata polkupyörällä reuna-alueilla mm idässä aina Anterinmukkaan saakka ja talvisin saa ajella koko alueella, jolloin nähtävästi kelkoilla poljetaan sopivia uria ja muutama uskalikko on ajellut hyväpohjaisia mönkijäuria kesällä muuallakin. On täysin turha puhua, ettei pyörä kuluttaisi maastoa jalankulkijaa enemmän. Siinä ollaan matkalla arveluttavaan suuntaan.
Kansallispuistoa ei ole perustettu elämysmatkailuelinkeinoa varten. UKK-puistossa on tässä mielessä kovin epäilyttäviä rakenteita, joista puiston henkilöstö ei ole tietävinään. 2019 kesällä omin silmin näin mönkijäturismia Luironkankailla. Vahva jälki tuli Karapuljussa Luirojoen rantaan, joten mönkijäkyyditys ei ollut ainutkertainen. Rannat kummallakin puolella on laajalti sotkettu niin, että jalankulkija ei tahdo kantavaa väylää löytää.
Erämaaosan luonto on kärsinyt niin suuresti, ettei sitä nähdäkseni saa mitenkään palautettua sille tasolle, jossa se oli vielä vuosituhannen lopulla. Jos valvontaa lisättäisiin laittoman mönkijä yms liikenteen kuriin saattamiseksi ja puistossa retkeileviltä vaadittaisiin jonkinlainen osaamiskoe luonnossa liikkumiseen, niin jotakin voitaisiin säilyttää. Jos taas Metsähallitus juoksee kaikkien viimeisimpien trendien perässä ja sallii ne erämaaosallakin, niin ne jäljellä olevat rippeetkin menetetään.
