Kuka hyvänsä voi harrastaa vaellustyyppistä retkeilyä Saariselällä ja muuallakin vastaavilla alueilla. Siihen ei tarvita kovinkaan erikoista yleiskuntoa eikä paljon muitakaan valmiuksia. Tapasin kerran ryhmän sokeita Rautulammella. He olivat siellä yöpyneet teltoissa ja avustajineen tavoittelivat seuraavaksi Kotakönkään laavua.
Nykyään Saariselällä on kattava polkuverkosto suhteellisen tiheän kämppäverkoston välillä. Mikäli on vähän epävarma kartanluku- ja suunnistuskyvystään, kannattaa pysytellä näillä poluilla. Vaikea niiltä on päästä eksymään. Jos nyt kuitenkin niin pääsisi käymään, niin kannattaa muistaa että alue on hyvin rajattu. Idässä on valtakunnan raja. Ei siitä pääse huomaamatta Venäjän puolelle. Pohjoisessa tulee vastaan viimeistään Ivalo - Raja-Jooseppi tie, etelässä Savukoski - Sodankylä tie ja lännessä taas nelostie. Hyvin on kulkija siellä turvassa. Saariselän maasto on hyvin selkeä. Sitä halkovat suuret jokilaaksot ja tunturiselänteet. Helppoa on nykykartoilla tavoitteena olevat paikat löytää.
Yksin liikkuminen on aina riski. Silloin erityisesti kannattaa pysytellä paljon käytetyillä urilla. Mieluummin vaeltaja saisi kulkea pienen ryhmän kanssa. Jos joku venähdys tai sen tapainen haittaa liikkumista voivat muut aina auttaa tai hankkia apua. Yksin on hankalampaa. Muistan, miten joku yksinliikkuja sateen liukastamalla maapohjalla venäytti selkänsä Sudenpesän tuntumassa niin pahasti, ettei kyennyt liikkumaan kuin ryömimällä. Vaikka paikka on vilkkaasti kuljetulla uralla, piti hänen olla siellä toista vuorokautta ennen kuin paikalle tuli joku muu.
Puhelimen kuuluvuus ei alueella ole kattava. Sokostin huipulla on Soneran linkki. Sen teoreettinen vaikutusalue on noin 20 kilometriä, mutta koska "aallot" eivät oikeastaan taivu, niin periaatteessa maston pitäisi näkyä, että yhteys syntyisi. Katvealueita on aivan lähelläkin mastoa. Alueen etelä- ja pohjoisosissa ja lähempänä nelostietä kuuluvat kyllä muutkin operaattorit.
Jos ei tiedä kykyään kantaa taakkoja eikä keskimääräistä etenemisnopeuttaan, ei kannata kartalta suunnitella kovin mittavaa reittiä, vaan lähteä aikataulupohjaisesta suunnittelusta. Tarkoitan sillä sitä, että ei yritetä pitää kiinni tiukasti jostakin matkallisesta tavoitteesta, vaan lähdetään siitä että lähtöpaikasta edetään vaikkapa kolme päivää ja palataan takaisin kolme päivää. Harva ymmärtää, että vaikka kotipaikkakunnalla kävelylenkin kilometrivauhti on kymmenessä minuutissa, niin "karttakilometri" maastossa kantamuksen kanssa vie 20-30 minuuttia, joskus enemmänkin. Monet oleskelevat maastossa kuutisen päivää, jolloin mennään "sisälle" kolme ja takaisin saman verran. Kun suunnittelee ruokataloutensa tälle pohjalle, ei matkaan tule liikaa eikä liian vähän.
Tietenkin suunnitelma kannattaa tehdä kartan ääressä, mutta päiväetapit hahmotella varovaisesti jos ei tiedä kulkukuntoaan. Yleensä suunnitelma mukaan otettavasta muonasta sekä muista varusteista kannattaa tehdä mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja lista siitä mitä rinkkaan pannaan. Sitä listaa seuraten kantoväline pakataan ja viivataan kohdat yli sitä mukaa, kun tavaraa rinkan uumeniin katoaa. On suuri vaara, että jokin unohtuu mikäli ei näin menettele. Muona ja vaatteet sekä yöpymisvälineet ovat ensisijaisia. Ensiapupuolelta mukaan on otettava vähintään laastareita ja vähän sidetarpeita sekä ns idealside. Sääskihuppu on tarpeellinen räkkäaikana ja jonkinlaisia sääskivoiteita tai öljyjä.
Makuupussi on tärkeä. Harvoin kesälläkään on niin lämmintä etteikö aamuyöstä viimeistään ole hyvinkin viileää. Aivan halvimmilla "kesäpusseilla" ei matkaan kannata lähteä kesälläkään. Vaeltaja oppii viimeistään ensimmäisillä kilometreillä ymmärtämään, että rinkkaan pakataan vain tarpeellista. Jos lähtee sellaisesta periaatteesta, että pakataan mukaan varmuuden vuoksi sitä ja tätä, niin kokonaispaino nousee äkkiä yli punaisen viivan.
Vaeltamisen ei pidä olla kävelykilpailua. Jos ryhmässä mennään, etenemisvauhdin täytyy olla sellainen että joukon hitaimmalla ja huonokuntoisimmalla on mukava olo.
Autiotupaverkosto antaa mahdollisuuden majoittumiseen, mutta mieluummin kannattaisi ottaa oma teltta, laavu tms mukaan, koska silloin voi välttyä yllättävältä tungokselta. Tietenkin monissa kämpissä on lukollinen varausosa, mutta ei kaikissa. Autiomajoja kannattaa käyttää silti hyväkseen esimerkiksi pääaterian valmistuksessa. Kämpissä on kaasuliedet ja peruskattilastoakin.
Henkilökohtaisista varusteista jalkineet ovat tärkeät. Kenkien pitää olla tukevat ja sopivat. Kun hankitaan esimerkiksi vaelluslenkkarit, niillä kannattaa kävellä etukäteen mahdollisimman pitkään, että voi olla varma niiden sopivuudesta. Mikäli ongelmia ilmenee, ei ole juuri muuta järkevää vaihtoehtoa, kuin hylätä hankinta ja kokeilla muuta. Kipeytyneillä jaloilla kulku maastossa on kaikkea muuta kuin nautinnollista. Saariselän joet ovat monilta kohdin matalia somerikkopohjaisia virtoja, joista löytyy useita kahluukelpoisia ylityspaikkoja. Vettä silti joissakin kohdin saattaa olla senverran, että kumisaappaan varret eivät riitä mikäli sellaiset haluaa ottaa mukaan. Suosittelen tästä syystä rinkkaan mukaan kevyitä sandaaleita tai "croxeja", sillä niillä kahlaaminen teräväkivisellä pohjalla taakan kanssa on paljon helpompaa kuin paljain jaloin. Niin, ja seiväs tueksi näihin ylityksiin ja tuki alavirran puolelta.
Nykyisin on valtava määrä erilaisia ulkoiluvaatteita saatavilla. Ne ovat todella hyviä, joten ei niistä sen enempää. Tässä vaiheessa tulee mieleen, että kesälläkin on hyvä pitää matkassa jonkinlaiset hansikkaat.
Kantovälineitä on tarjolla pilvin pimein. Hyvin suuri osa niistä on minun näkövinkkelistäni tarkasteltuna melko kehnoja. Hyvän rinkan pääperiaate on se, että sen saa pakattua litteäksi selkää vasten ja painopisteen asetettua nojaamaan yläselkään. Monet myynnissä olevat vaikuttavat ikään kuin pystyyn nostetuilta putkikasseilta. Ne ovat liian kapeita ja ulottuvat kauas ulospäin. Rinkassa pitää olla leveyttä, mutta ei niinkään "ulottuvuutta" taaksepäin. Itse käytän rungollista rinkkaa. Se on mielestäni sikäli parempi, että siihen saa tarvittaessa helpommin hihnoilla kiinni kaikenlaista. Mikäli kuitenkin tekee vähän lyhyempiä vaelluksia, enintään viikon mittaisia, niin silloin tietysti sopii selkään muunkin tyyppinen rinkka, koska sen sisälle mahtuvat yleensä kaikki mukaan otettava, eikä ulkopuolelle tarvitse kovin paljon kiinnitellä.
Vesi on kulkijalle tarpeellinen elementti. En aikanaan tullut ajatelleeksi, että kaikki eivät tiedä Saariselän vesien laadusta. Eräs vantaalainen mies kertoi joskus hymyssä suin, miten hän ensikerran pohjoiseen tullessaan perheensä kera, varasi mukaan 40 litraa Vantaanjoen vettä, koska päätteli että sivistyksen ulottumattomissa on juomavedestä puute. Hän kertoi kantaneensa sitä kahdessa 20 litran muovisessa kanisterissa maastoon.
Voin vakuuttaa, että Saariselän vedet ovat kyllä parhaasta päästä mitä Suomessa tai ylipäätään maailmalla on olemassa. Tosin tähän on nykyään pantava pieni varaus sikäli, että läntisellä puolella aluetta on sivistyksen kosketus aiheuttanut sen, että jokivarsikämppien alapuolelta ei tietysti tarvitsisi kovin läheltä vettä juotavaksi enää kauhaista ja Luirojärvelläkin taitaa olla parasta järvivesi keittää, ainakin eteläpäässä.
Matkaan voi lähteä, vaikka olisi kuinka kokematon kulkija hyvänsä. Ensimmäiset vaellukset näiltä pohjilta kannattaa tehdä varovaisesti eikä tavoitella alkuun kaikkein kaukaisimpia paikkoja. Kun alueen tuntemus ja oma tietämys vaeltelun yksityiskohdista kasvaa, voi helposti levitellä siipiään. Jos saapuu yleisillä kulkuneuvoilla retkeilyalueen reunamille, niin Kiilopää tai Saariselän retkeilykeskus on suositeltavin lähtöpaikka. Oma kulkuneuvo laajentaa mahdollisuuksia. Etelästä alkaen voi aloittaa vaikkapa ns Kemihaaroista. Vuotsosta pääsee autolla ns Orposen laavulle ja sieltä Karapuljun kautta Luirojärvelle. Pohjoisessa ns Aittajärvi on suosituimpia lähtöpaikkoja nykyään. Sieltä on mm helppo reitti Maantiekurua myöten Sudenpesälle ja Sarviojan laaksoon. Raja-Jooseppi on monen suosima lähtöpaikka ja helppo reitti sieltä johtaa mm Anterinmukan hienolle autiotuvalle.
Talvivaellukset ovat sitten luku erikseen ja siitä naputtelen muutaman rivin myöhemmin jos päävärkki antaa myöten.
Ei muuta kuin suunnittelemaan ja arkailematta matkaan. Nykyvarusteilla täysin kokematonkin pärjää hyvin, kun jotenkin pärjäsivät nekin naisihmiset 1950 ja 1960 luvun vaihteessa, jotka lähtivät Raja-Joosepista maastoon nailonsukissaan matkalaukkujaan kantaen.
