Elokuun lopussa 2005 olin jossain huru-ukkojen SM-kisassa Oulussa. Olin matkassa autollani ja perässä oli vene peräkärryn päällä. Kisojen päätteeksi ajelin Oulun rautatieasemalle odottelemaan etelän suunnan junasta kahta vaelluskumppania Untoa ja Akia saapuvaksi. Sovitusti ja ajallaan juna tulikin ja kumppaneiden varusteita päästiin autoon lastaamaan.
Auton nokka saatiin nelostielle kohti pohjoista. Vähän ennen Iitä puhelimeni hälytti ja naisääni kysyi puuttuuko minulta jotakin. Soittaja oli Oulun aseman R-kioskilta. Olin vessassa siellä käydessäni pudottanut lompakkoni. Rehellinen löytäjä oli vienyt sen kioskiin. Jätin kumppanini ruokailemaan Ii:n Shellille ja itse käännyin takaisin Ouluun. Kiitollisena jätin löytöpalkkion toimitettavaksi, vaikka löytäjä ei ollut sitä halunnutkaan. Olimme vähän myöhään liikkeellä muutenkin ja tämä lisälenkki tietysti vei aikaa. Jäimmekin yöpymään ajettuamme Sodankylästä Savukosken suuntaan Luirojoen kupeessa olevalle levähdystasolle, johon teltta pantiin pystyyn. Aamulla ajettiin kohti Lokkaa ja edelleen tekoaltaan koilliskulmaa. Saadessamme veneen vesille Sentinojantien päässä, oli poutaa mutta pilveili siihen malliin, että tiesi sateen mahdollisuudenkin olevan.
Vaellusveneeni ui melkein aamukasteessa, mutta vettä näytti kyllä joessa riittävän syvemmässäkin uivalle paatille. Alkuun päästiin ajelemaan perämoottorilla.
Sää parani mukavaksi puolipilviseksi ja pitäessämme Uulalassa pientä muona taukoa oli oikein mukava ilma.
Asuinrakennuksen seinustalla muisteltiin sodanaikaisia tapahtumia sekä venäläisten partisaanien "urheutta", kun he hyökkäsivät mm tähän taloon. Heidän taistelukertomuksensa on aivan uskomaton.
Matkaa jatkettiin ja tietysti Tammikämpällä poikettiin.
Joessa vesi alkoi madaltua ja loppumatka hivuteltiin sauvomalla eteenpäin. Saimme aivan venematkan päätteeksi rankan sadekuuronkin niskaan, joka ei kuitenkaan pitkään kestänyt. Vene jätettiin tuttuun paikkaan parin kilometrin päähän Karapuljun kämpästä.
Kämppä oli tyhjillään ja saimme siihen rauhassa asettautua. Päätimme siinä yöpyä. Seuraavana päivänä lähdimme yhdellä kevennetyllä rinkalla ja repulla varustautuneina kohti Tuiskukurun kämppää. Luirojoen ylityksessä oli aamutuimiin Akilla vähän ongelmaa, mutta yli päästiin. Tuiskulle tulimme hyvässä säässä.
Tuiskukurussa nautittiin välipalaa. Akin tarjoama Thaikeitto ei sopinut kulinaristi Unton kurkulle, mutta kahvilla huuhdottiin sieltä pahimmat vauriot. ylläolevassa selvittelen jatkoreittiä. Nousimme alkuun Ampupään itärinnettä ja suuntasimme Luirojärvelle.
Luirojärven kahlaamolla oli melko vähän vettä.
Hillton oli tyhjillään. Saatoimme heti ryhtyä aterian tekoon ja sitten suunnattiin kohti Karapuljua. Matkalla toki taukoiltiin.
Karapuljussa jälleen yövyttiin ja seuraavana aamuna käväistiin itäpuolella tutustumassa parin kilometrin päässä oleviin pariin korpilampeen sekä niiden tuntumassa olevaan "pahkametsikköön". Käväisimme vielä vanhaa puutavaranajotien uraa Kaihtimiojan suunnalla, mutta pohja oli niin vetinen, ettemme pitemmälle menneet.
Karapuljun kämpälle palattuamme pakkasimme varusteemme ja siirryimme Luirojärvelle. Teltta pantiin pystyyn Rajankämpän tulipaikan viereen.
Ateriatauon jälkeen lähdettiin vilkaisemaan missä kunnossa Raappanan kammi oli. Sattui aivan tyven keli ja Raappanan lampi oli rasvatyyni.
Raappanan kammi oli paikallaan, mutta rappeutumisen merkkejä oli nähtävissä. Sisällä saattoi kämppäkirjan merkintöjä silti silmäillä.
Kammin tulipaikalla kiehautettiin kahvit ja sitten palattiin Luirojärven kämppäalueelle. Ilta ja aamu olivat kauniit. Vaelluskumppanini käyttelivät kameraa ahkerasti kuvatessaan leiripaikaltamme näkymiä Lupukoiden suuntaan.
Aamulla lähdettiin pitemmälle päivälenkille. Alkuun mentiin Luirojoen kahlaamolta yli.
Kiipesimme Vasanlyömäpään rinteelle. Mustikoita oli vielä hyvin poimittavaksi.
Hakeuduimme Palovangan varteen ja sen itäpuolen "epävirallisella" tulipaikalla keiteltiin kahvit. Kahvi oli hyvää ja olisi kuulemma kelvannut isompikin kuppi.
Joki ylitettiin tämän tulipaikan kohdalta.
Padagovan edesmenneen kämpän tulipaikalla taukoiltiin ja yllättäen havaittiin, että Soneran mastosta Sokostilta oli siihen yhteys.
Palovangan suuputoukset käytiin tarkastamassa.
Sitten lähdettiin kohti Kotaköngästä. Akilla oli ollut tiukka paikka vuonna 1966, kun ylitimme joen vaelluksellamme. Nykyisin siinä oli näin mahtava silta.
Eron vuoden 1966 malliin on helppo havaita.
Kotakönkään laavulla koeteltiin kameroiden kaukolaukaisinta.
Tankkaustauon jälkeen oli suuntana Tuiskukuru. Kuruun tullessamme, oli polulla hieman kohmeinen kyy, joka laiskasti siirtyi ylärinteeseen. Ensimmäisellä sivupurolla oli nestetankkauksen vuoro.
Tässä polku nousee ylemmälle terassille.
Tuiskukurun kämpällä viivähdettiin taas hetki ja sitten kuljimme jo kertaalleen polkemaamme polkua Ampupään yli kohti Luirojärveä. Ilta alkoi olla jo pitkällä, kun viimein tulimme perille. Aamulla kuitenkin aamupalan jälkeen oltiin jo matkassa. Tällä kerralla suuntana oli Sokostin pohjoishuippu. Ennen lähtöä Aki totesi eilisestä jalkojen olevan vähän "puuruksis".
Sokostinojalle tultaessa, uoma oli kivinen ja melko kuiva totuttuun tapaan.
Pian tämän jälkeen lähdimme kampeamaan vasemmalle rinteeseen. Se on enemmän peitteinen kuin päähuipun rinne ja siksi mukavampi nousta. Luirojärvikin alkoi pian pilkottamaan lounaan suunnalla.
Puurajan yläpuolella lekoteltiin. Taustalla Jauratuksen kurun yläosia ja päähuippu.
Väiterassilta oli hyvät näkymät Joukhaispäälle.
Alas laskeuduimme Jauratuksen haarauman putouksille.
Paluumatka oli itselleni tästä paikasta vähän hankala, sillä edellisen päivän kierroksella oli säärilihas kipeytynyt ja Sokostin rakassa laskeutuminen ärsytti sitä edelleen. Kämpälle kuitenkin päästiin. Vielä vietettiin yksi yö Luirolla ja sitten palattiin veneelle.
Paluumatka oli myötävirtaan joutuisa ja eipä aikaakaan, kun olimme taas Sentinojantien päässä. Varusteet saatiin autoon poutasäässä ja venekin kärryille ja kotimatka pääsi alkamaan. Poikkesimme kuitenkin vielä Moskun kentässä vilkaisemassa. Silloin sade jo ropisi niskaan, mutta ei siitä meille enää haittaa ollut.
